12.10.2018

Kirkkopäivät Jyväskylässä toukokuussa 2019

Jyväskylän kevättä värittävät kaiken kansan Kirkkopäivät ja Lähetysjuhlat 17.–19.5.2019. Valmisteilla on noin 50 kiinnostavaa ohjelmaa, joissa käsitellään kirkon ja yhteiskunnan ajankohtaisia asioita ja ilmiöitä raikkaalla twistillä. Kirkkopäivät on kahden vuoden välein järjestettävä valtakunnallinen, kirkon ammattilaisille sekä alueen asukkaille suunnattu värikäs tapahtuma, joka kokosi Turkuun viimeksi keväällä 2017 tuhansia kävijöitä.

Kirkon ja järjestöjen työntekijöille, luottamushenkilöille ja vapaaehtoisille suunnattu koulutuksellinen ohjelma on koottu napakaksi, perjantai-iltapäivään ja lauantai-aamupäivään ajoittuvaksi kokonaisuudeksi. Sisällöissä pureudutaan muun muassa kirkon tulevaisuuden ja työn haasteisiin, johtajuuteen, kansainvälisyyteen ja kirkon auttamistyöhön.

Viikonlopun keskusteluohjelmissa nähdään kiinnostavia nimiä yhteiskunnan eri tahoilta. Emerituspiispa Eero Huovisen isännöimät nojatuolirupattelut suomalaisten vaikuttajien kanssa kuuluvat Kirkkopäivien suosikkiohjelmiin. Jyväskylään Huovinen on kutsunut vieraakseen Björn Wahlroosin. Mielenkiintoinen haastattelutunti kuullaan Kampuksen kentän kirkkopäiväteltassa yliopistoalueella lauantaina alkuiltapäivästä.

Muita jo vahvistuneita nimiä ovat arkkipiispa Tapio Luoma, emerituspiispa Irja Askola, Euroopan parlamentin jäsen Anneli Jäätteenmäki, olympiapikaluistelija Mika Poutala sekä Helsingin kirjamessujen ohjelmajohtaja Ronja Salmi.

Kirkkopäivien ohjelmatarjontaan kuuluvat myös messut ja hartaudet, seurat ja raamattutunnit.

Lauantaina Kirkkopäivät tarjoaa kulttuurielämyksiä joka makuun virsi- ja gospelkonserteista puhutteleviin teatteriesityksiin. Mukana myös hersyvää stand uppia sekä parhaiden mokien muistelua armon valossa. Lauantain päättää Yhteisvastuu-konsertti, jonka tuotolla tuetaan lasten ja nuorten koulunkäyntiä Suomessa ja maailman katastrofialueilla. Osa lauantain ohjelmasta toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän perinteisen kaupunkifestivaalin, Yläkaupungin Yön, kanssa.

Lähetysjuhlilla on 160-vuotisjuhlien ja Lähetysseuran kumppanuusneuvottelujen takia paikalla kirkkojen ja järjestöjen erittäin mielenkiintoisia kumppaneita Afrikasta, Aasiasta ja Etelä-Amerikasta

Kirkkopäivä-ohjelma julkaistaan ja lipunmyynti avautuu tammikuun alussa osoitteessa kirkkopaivat.fi. Majoitusvarauksia voi tehdä jo nyt samassa osoitteessa.

Jyväskylän Kirkkopäivien pääjärjestäjät ovat Kirkkopalvelut, Suomen Lähetysseura ja Jyväskylän seurakunta.

Lisätiedot:

Jari Kupiainen, kehittämispäällikkö
p. 040 355 1614
jari.kupiainen@kirkkopalvelut.fi

kirkkopaivat.fi

lahetysjuhlat.fi

Kirkkopäivien kuvapankki